torstai 30. kesäkuuta 2011

Virtahepo olohuoneessa

(Kaikki tässä ja parissa seuraavassa postauksessa olevat lainaukset on Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa -kirjasta. Olen poistanut joitakin kursivointeja.)

Luin nyt kesällä Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa -kirjan. Se olikin ollut suunnitelmissa jo pitkään, vuosia. Mielikuvani kirjasta oli, että siinä käsitellään alkoholistin lapsena elämistä. Sitähän siinä käsiteltiinkin, mutta Hellsten kirjoittaa kyllä yleisemmin läheisriippuvuudesta, jonka yksi ilmenemismuoto on tuo alkoholistin lapsena eläminen. Eräs toinen esimerkki on ahdasmielisen uskonnollisuuden piirissä eläminen. Joitain samankaltaisuuksia olen itsekin mieltänyt juuri alkoholistiperheessä ja hyvin uskonnollisessa perheessä kasvamisessa. Vanhempi kenties muuttuu aivan erilaiseksi kuin aiemmin on ollut, on omissa maailmoissaan, ei kykene olemaan lapselle oikealla tavalla läsnä ja tukena. Lapsesta saattaa tulla hyvin yksinäinen ja turvaton. Molemmissa tapauksissa vanhempi(/-mmat) on kykenemätön tarpeeksi tukemaan lasta tunteiden käsittelyssä, josta voi seurata esim. se, että lapsesta tulee kroonisen surumielinen ilman että edes itse sitä kunnolla tiedostaa. Suru jää persoonallisuuteen kiinni, koska sitä ei osaa käsitellä. Pelko ja viha samoin.

Äidilläni oli ja on siis alkoholiongelma. Vaikka isäni ei ollut alkoholiongelmainen tai kiihkouskovainen tai työnarkomaani tai muuta vastaavaa selkeästi haittaavaa, koen ettei isäni ollut mulle ollenkaan hyvä vanhempi. Monet alkoholistiin liitetyt vanhemmuuden puutteet sopii myös isääni.

Kirjan lukeminen oli mulle kyllä vaikuttavaa. Löysin itseni monesta kohtaa, ja oivalsin tiettyjä asioita, joita terapiassa tuli käsiteltyä ihan uudesta näkökulmasta. Toki kirjassa oli myös paljon sellaista, mitä en kokenut omakseni. Mulla ei ole läheskään kaikkia läheisriippuvuuden tuntomerkkejä. Hengellisyydestä lässytyksen yritin skipata ärsyyntymättä. Hellstenhän on koulutukseltaan teologi, ja kirjoittaa melko suorasukaisesti siitä, että mielestään ilman tervettä hengellisyyttä ihminen ei voi olla mitenkään eheä.

Kirjan nimi tulee siitä, että "[o]n sanottu, että alkoholismia sairastava perhe elää talossa, jonka olohuoneessa on virtahepo, jonka olemassaolo on kiellettävä. Kukaan ei voi välttyä virtahevon huomaamiselta, sillä se todella täyttää olohuoneen sekä fyysisen kokonsa, että pelottavuutensa puolesta. Se on massiivisesti läsnä ja sitoo suuren osan perheen jäsenten voimavaroista. Virtahevon olemassaolon kieltäminen tekee tehtävän vielä paljon vaativammaksi. Perheen onnistuu kuitenkin sopeutua tilanteeseen, mutta ei ilman suuria uudelleenjärjestelyjä jokaisen persoonassa ja keskinäisessä kanssakäymisessä."

"Perhe kehittää kolme sääntöä, joista kiinnipitämisestä muodostuu sille elinehto: älä puhu, älä tunne, älä luota."

Omassa perheessäni äidin alkoholiongelmista ei puhuttu, pulloja salailtiin äidin äidiltä jne. Tuntuu, että myöskään monista muista tärkeistä asioista ei puhuttu.

Älä tunne- säännöstä kirjoitan vielä ihan omassa postauksessaan lisää.

Luottamus vanhempiin kolahti jo kovin varhain aika alas, pettymykset ja loukatuksi tulemisen kokemukset oli niin vaikuttavia. Tilalle tuli yksinäisyys. "Alkoholistiperheen lapset ovatkin maailman yksinäisimpiä olentoja." Koska muihin ei voi luottaa, kaikki on itsestä kiinni. Seuraa yksinäinen ja avuton olo. Tulee tarve kontrolloida kaikkea, koska maailma on kaoottinen, arvaamaton paikka, ja vain itseensä voi luottaa. "Kukaan ei tule antamaan hänelle turvaa. Niinpä hän hankkii itse itselleen turvan hallitsemalla kaikkea mikä hänen ympärillään on. Kaikki sellainen jota hän ei hallitse herättää hänessä kauhua."