Minusta ja blogista

Moi kaikki!

Olen 25-vuotias mielenterveysongelmista kärsivä nainen. Lähinnä mua vaivaa pitkäaikainen lievähkö masennus, joka tällä hetkellä oireilee uupumuksena ja suurena suruna.

Masentunut olen ollut ties kuinka kauan, lievästi jo murrosiästä, ehkä jopa lapsesta. Oireet oli kuitenkin nuorempana lieviä. Muutama vuosi sitten yliopistossa opiskelu alkoi aiheuttaa stressiä ja uupumusta. Tuska paheni, ja aloin olla selvästi masentunut. Reilu kaksi vuotta sitten hakeuduin vihdoin YTHS:lle hoitoon.

Sain diagnoosit F34.1 pitkäaikainen masennus eli dystymia ja F41.1 yleistynyt ahdistuneisuushäiriö eli GAD. Söin vuoden Cipralexia 20mg/päivä. Sain onneksi kelan harkinnanvaraisen kuntoutustuen psykoterapiaan. Nyt olen käynyt psykodynaamisessa psykoterapiassa kaks kertaa viikossa puolentoista vuoden ajan.

Mitä muuta mä sitten oon kuin masentunut? Mitä muuta mun elämään kuuluu kuin terapia?
Käyn osa-aikatöissä. Mulla on ihana mies. "Harrastan" nukkumista, netissä oloa, lehtien lukemista, TV:n katselua, käsityöjuttuja, valokuvausta. Mutta tällä hetkellä mun elämäni ja ajatukseni pyörii aikalailla terapian ympärillä.

Terapia on mun pelastus, en osaa ajatellakaan miten asiat ois jos en ois päässyt terapiaan ja saanut sopivaa terapeuttia. Jäljellä on ainakin puoli vuotta, todennäköisesti puolitoista. Eli olen nyt ehkä terapian puolivälissä. Viime viikolla puhuinkin terapiassa siitä, että olen miettinyt, pitäisikö nyt olla tervehtymisen puolessa välissä. Mutta eihän se niin mene. Edistys tapahtuu pikkuhiljaa, mutta kuitenkin jotenkin sykähdyksittäin. Pitäisi vain pystyä olemaan murehtimatta liikaa tulevaa. Elämä tuntuu vaan menevän hirveän nopeasti ohi, mä en jaksa ja ehdi pysyä mukana.

Ajattelin tässä blogissa käydä läpi menneisyyttäni ja kirjoitella terapiastani, joka sekin on suurelta osin tutkimusretkeä menneisyyteen.
Tästä tää surun sumussa rämpiminen sitten alkaa... Tervetuloa lukemaan selviytymisestäni.