Uupumuksesta ja suojamuureista

Olen edelleen jaksamiseni äärirajoilla. Tehnyt kokoaikatyötä n.38h/vk. Tänään olisi kahdet mukavat bileet, mutta olen niin uupunut, etten jaksa lähteä kumpaankaan. Lienee siis todellakin aika vähentää töitä, joten ens viikolla aion pitää yhden vapaapäivän, vaikka ei sekään mitään lomailua tule olemaan, kun aion silloin käydä terapiassa ja ruokakaupassa ja tehdä kotitöitä. Mutta tuleepa edes hiukan kiireettömämpää, kun jää yksi työpäivä väliin. Työt jatkuu toistaiseksi, mutta voi loppua koska vaan. Aion siis nyt yrittää 4pv/vko työtahtia.

Viime viikolla koin ekan kerran negatiivisia tunteita terapeuttiani kohtaan. Tuntui, ettei se ymmärtänyt kuinka uupunut olen, vaan kuvitteli mun olevan jaksavaisempi. Tuli olo, etten tule ymmärretyksi ja että mua ei oteta todesta. Onneksi keskusteltiin kunnolla asiasta, ja monet epäselvyydet selvisi. Muistiin jäi kyllä mietityttämään se paha olo siitä, ettei mulle tärkeä ihminen ymmärrä mua. Terapeutti sanoi pari asiaa, joista olin eri mieltä ja joista tuli olo, että terapeutti syyllistää mua siitä, että itse aiheutan itselleni pahan olon, kun en tee tarpeeksi parantuakseni. Tuntui älyttömän pahalta. Mutta ei se terapeutti sitten niitä asioita niin ollut tarkoittanutkaan. Hyvä että selvisi.

Eilen ja tänään mietin sitä, millaisia suojamuureja ihmisillä onkaan ja miksi. Aiemmin olenkin jo kertonut siitä, että olen saanut palautetta siitä, miten vaikutan loogiselta ja järkevältä ja tunteettomalta. Kai mulla sitten on jonkinlainen suojamuuri ihmisten kanssa jutellessa. Järkevyyden ja vakavuuden ja tunteettomuuden suojamuuri suojelemaan siltä, etten näytä omaa haavoittuvaa itseäni muille, etten ilmaise tunteitani, koska koen olevani niin haavat auki, että pelkään jonkinlaista romahdusta ja loukatuksi tulemista, jos uskaltaisin olla oma itseni.