Edelleen suruaika, mutta toipumassa

Mulle hyvin tärkeä ihminen kuoli siis joulukuussa. Kuolema ei ollut täysin yllätys, koska etukäteen tiedettiin, että sairautta ei voi enää parantaa, mutta ajankohta oli kuitenkin yllättävä, sillä loppu tuli erittäin nopeasti.
Jäi harmittamaan mm. etten voinut jättää jäähyväisiä. Viimeisen kerran, kun tapasin tän ihmisen, ajattelin, että yhteistä elämää voisi olla vielä vuosikin jäljellä, eikä tullut mieleenkään, että kyse olisi viimeisestä kerrasta ikinä, kun nähdään. :( 

Olen nyt pari kuukautta melko itensiivisesti ollut aikalailla erikoisissa mietteissä. Surrut kuollutta ja muistellut mennyttä. Pohtinut omaa ja muiden itselle merkityksellisten ihmisten kuolemaa. Olen mm. tehnyt testamentin ja hautajaistestamentin. Olen kuoleman lisäksi mietiskellyt paljon elämää, mm. mitä tässä elämässäni todella haluan tehdä. Olen tehnyt taas pitkästä aikaa kaikkia pieniä ja suuria tulevaisuudensuunnitelmia ja haaveillut tulevasta.

En ole masentunut menetyksestä, mistä osaan olla iloinen, vaikka olenkin hirveän surullinen edelleen. Kova ikävä.