Olin rehellinen

Äiti soitti eilen illalla. Se oli humalassa. Se ei ole soittanut mulle humalassa enää muutamaan vuoteen, joten olin hieman hämilläni. Soitti siis ihan muuten vaan, kun ei olla vähään aikaan juteltu. Tunsin oloni epämukavaksi, ja ajattelin, etten halua nyt kuunnella äitiä. Sitten tein jotain merkittävää; Sanoin äitille, että öö hei tota mä en halua nyt puhua sun kanssa, kun sä oot humalassa, et jos sä soittaisit huomenna. Äiti vastasi (varmaan humalansa vuoksi hämillään tai häpeissään tai jotain kovasti pokkaansa ylläpitäen), jotain että selvä/joo, sitten sanottiin moit. Puhelu kesti 32 sekuntia. Tänään oon sitten odotellut, että äiti soittaa. Ja ellei soita tänään, mä soitan sille huomenna.

Olen ylpeä itsestäni. Olin avoin, ja asetin rajan. Suojelin itseäni. En jatkanut puhelua ja siten kokenut ahdistusta äidin humalatilasta, enkä keksinyt mitään tekosyytä puhelun lopettamiseen, että on kiire tai jotain. Olin rehellinen. Ja rohkea.


Tää viikko on ollut kiireestä puheenollen eka viikko yli kahteen kuukauteen, kun mulla ei ole ollut lähes koko ajan kiire. Olen nimittäin vähentänyt työssä oloa edelleen, se 4pv/vko ei ollut tarpeeksi vähän, vaan olin edelleen todella uupunut ja stressaantunut. Tällä viikolla olin ekaa kertaa vain kolmena päivänä töissä, ja heti tuntuu olo hiukan paremmalta. Tosin tällä viikolla on ollut terapiataukokin, että tää viikko on ollut tosiaan puoliksi lomaa, kun ei ole ollut paljoa muita menoja ja velvotteita kuin työ. Terapeuttia on ikävä, vaikka tauko on vaan 1,5 viikkoa.

Aion nyt jatkaa 3pv/vko töitä, ja välillä olla 4pv/vko, jos olo vaan tuntuu siedettävältä. (Meinasin ensin kirjoittaa hyvältä, mutta se olisi liikaa toivottu, hyvältä kun tuntuu kuitenkin niin harvoin. Mutta onneksi sentään joskus!) Olen toiveikas ja luottavainen siitä, että nyt alan taas voida paremmin, kun työ ei vie kaikkea aikaa ja kaikkia voimia. En siis aio edelleenkään uudelleenaloittaa lääkitystä, koska mua ei hirveesti nyt ahdista, vaan lähinnä uuvuttaa. Ja jos työnteon vähentäminen auttaa voinnin paranemiseen, niin miksi söisin lääkkeitä siihen? Vastustan sitä ajatusta, että lääkitsisin itseäni, jotta jaksaisin töissä. Haluan lääkitä itseäni vain, jotta voisin psyykkisesti paremmin. Jos siis mua ahdistaisi ja masentaisi kovin, eikä työnteon vähentäminen auttaisi, niin hyvin todennäköisesti alottaisin taas lääkkeet. Mutta kovin helposti, tavallaan turhaan, en halua lääkitä itseäni.