Tuleva jouluvierailu sukulaisten tykönä jännittää ja hermostuttaa. Muttei ahdista sentään. Olo on viime aikoina ollut hyvin surumielinen. Vihainen ja väsynyt. Suru, suru, suru, miksei se koskaan lopu? Ehkä en osaa surra sitä kunnolla, ehkä en kykene vieläkään selviytymään surusta.
Siedettävää joulua kaikille lukijoille ja parempaa uutta vuotta!
Palailen tammikuussa.
Arki on riittävän hyvää ja jotain kokemisen kaipuusta
2 vuotta sitten
Mun terapeutti joskus sanoi jotain sellaista, että suru ja sureminen olisi niinkuin päätepiste jollekin prosessille. En muista sanasta sanaan, mutta siis prosessi on pitkällä siinä vaiheessa kun osaa surra. Surun jälkeen tulee parempaa.
VastaaPoistaHyvää joulua ja onnellista uuttavuotta toivottaa Pisama :)
Sitä samaa sinulle ja toiselle puoliskolle! =)
VastaaPoistaVoitais nähdä porukalla tässä uutta vuotta ennen välipäivinä, jos teillä ei oo kiireitä. Uudeksi vuodeksi mennään Kaarinaan, tuutteko te?
Halaus ja tsemppiä!
Molemmille jo vastasinkin toisaalla, ja kiitos vielä kommenteistanne! :)
VastaaPoistaJäin kuitenkin vielä miettimään tota Pisaman (tai Pisaman terapeutin) kommenttia surusta.
Niin mustakin tuntuu, että prosessi on pitkällä, kun suree. Mutta hemmetin pitkäkestoinen päätepiste se tuntuu olevan.
Mähän aloitin tän blogin reilu vuos sitten ja nimesin itseni ja blogini juuri tuon surun kautta. Ensin mulla oli ahdistus, sitten masennus, sitten uupumus, sitten suru. Toki olen edelleen masentunut ja uupunut ja ahdistunutkin, mut siis pääpiirteittäin kuitenkin se painotus on mennyt noin, ensin kaikki ahdisti ja masensi hirveästi, muttei varsinaisesti "suruttanut", nyt taas ne kaikki eri vaiheessa olevat ja eri tuntuiset surut on enemmän pinnalla.
Mut tuntuu kyllä vievän tää sureminen ainakin yhtäkauan aikaa kuin muukin prosessi. Mut ehkä tää tästä sitten joskus paranee, kun ainakin osan suruista saa surtua, ja osaa ehkä paremmin surra niitä tuleviakin suruja.