Sain kommentin ensimmäiseen blogikirjoitukseeni. (Kiitos muuten vielä myös niille parille muulle lukijalle, jotka on kommentoinut vanhojakin postauksia. On hyvä palata tutkailemaan, mitä on aiemmin kirjoittanut. Toivon siis todellakin keskustelua vanhoistakin kirjoituksista!)
Aloitin blogini reilu vuosi sitten. Olin ekan kirjoituksen aikoihin kelan tukeman psykoterapian puolessa välissä, enkä vielä ajatellut jatkavani terapiaa kelan tuen jälkeenkin. Kuvittelin siis olevani suunnilleen terapian puolessavälissä. Nyt on kelan tuki pian loppumassa, mutta en todellakaan lopeta vielä. Lopetusajankohta on nyt avoinna, lykkään vaan pikkuhiljaa edemmäksi sitä ajankohtaa, johon asti ainakin jatkan. Toistaiseksi ollaan sovittu terapiasta ainakin tämän vuoden 2011 loppuun asti. Itseasiassa terapiassa ollaan nyt sivuttu sitäkin mahdollisuutta, että lisäisin viikkokertojen määrän kolmeen tai jopa neljään, jolloin alottaisin psykoanalyysin. Mutta nuo ovat vain sivuamisia, saatan lisätä käyntitiheyttä, mutta todennäköisemmin en.
Juttelin tässä taannoin erään tuttuni kanssa, jonka tiesin olevan masentunut ja käyvän psykoterapiassa. Hän oli lähes yrittänyt itsemurhaa, ollut viikkoja psykiatrisessa sairaalahoidossa ja ollut kuukausia sairauslomalla, ollut todella syvästi masentunut. Mutta alkanut parantumaan, ja vain puoli vuotta myöhemmin ollut kokoaikatöissä ja voinut psyykkisesti erittäin hyvin. Kuulosti erikoiselta. Aivan erilaista kuin mulla. Mulla ei masennus missään vaiheessa ole päässyt todella syväksi, mutta sitkeästi se lievänä kyljessä koko ajan on. Ei mulla ole niitä jyrkkiä alamäkiä,mutta ei kyllä ylämäkiäkään. Siksikin tuota terapian tihentymistä on pohdittu, kun vaikka terapia on auttanut mua paljon, masennus edelleen on kovin tiukasti mussa kiinni. Lievänä, mutta jatkuvana. Tiheämpi terapiakertojen tahti voisi auttaa nopeammin, voisin päästä helpommin syvälle siihen masennuksen sisimpään.
Tuntuu mielettömän hienolta, että olen sattunut löytämään mulle sopivan terapeutin, joka oikeasti tuntuu ammattitaitoiselta, luotettavalta, välittävältä, kiinnostuneelta. En ajattele, että terapeutti ei ole tarpeeksi hyvä, kun ei ole vielä onnistunut parantamaan mua tarpeeksi, tai että itse olisin huono terapiassakävijä, kun en ole vielä tarpeeksi parantanut itseäni. Ajattelen, että mulla se masennus tosiaan on niin sitkeästi kiinni mun persoonassa (muistan lukeneeni diagnoosistani dystymia myös muodon depressiivinen persoonallisuus, joka mielestäni selittää sitä, miksi pitkäaikainen masennus dystymia ei tunnu olevan vain irrallinen sairaus vaan jotenkin olennaisesti kiinni minuudessa olevaa häiriötä), ettei siihen vain vielä kolme vuotta terapiaa riitä. Olen siis toiveikas sen suhteen, että terapiasta on vielä mulle suurta apua, en ajattele, että kun en vielä ole parantunut kunnolla, kaikki on toivotonta. Viimeksi maanantaina onnistuin saamaan terapiassa sellaisen oivalluksen, että vieläkin ihmetyttää.
Arki on riittävän hyvää ja jotain kokemisen kaipuusta
2 vuotta sitten
Mun kohdalla ainakin se käyntien tihentäminen toimi tosi hyvin. Kolme kertaa viikossa oli oikein hyvä tahti, pääsi käsittelemään niitä pahojakin ongelmia. Tosin aikaa ja rahaa siihen meni hirveesti. Ei sitä aikaa silti kadu, ilman sitä en ehkä olisi tässä kunnossa kuin olen. Suosittelen siis!
VastaaPoistaT:Pisama
Tuo käyntien tihentämisasia on kyllä mielessä, mutta nyt tuntuu siltä, että tuskin kuitenkaan teen muutoksia. Ainakin nyt kevään jatkan 2 kertaa viikossa. Olen taas viime aikoina ottanut sellaisia pieniä harppauksia terapiassa, että uskoa kahdenkin kerran riittävään apuun löytyy. Mutta on ihana tietää, että saan itse päättää, miten teen, koska terapeutilleni sopii miten vain mä haluan.
VastaaPoistaHarppaukset on liittynyt uusiin käsiteltäviin asioihin. Edelleen siis löytyy aiheita, joita en ole aiemmin tutkinut kuin vain pinnallisesti, ja nyt kun niihin paneutuu, oivaltaa vaikka mitä! Ehkä kerron täällä asioista myöhemmin, ehkä en. Suurimmaksi osaksi läheisyydestä, pelosta, turvallisuudesta on tullut puhuttua. Ja itkettyä. Analyysiin siirtymisestä puhuttaessa sanoin terapeutille, että enhän mä voi sitä alottaa, kun mä aina itken niin paljon, eikä selällään makuulla voi itkeä, meinaisin tukehtua joka analyysikerralla jo ennen tunnin puoliväliä! :D Mutta siihen yhdessä todettiin, että voi analyysissäkin istua tai sitten voi välillä maata mahallaan tai kyljellään..
Kiitos Pisama taas kommenteistasi! :)
Hyvä kun sinulla on taloudellisesti mahdollisuus jatkaa terapiaasi myös Kelan tuen päätyttyä. Minulla siihen ei olisi mitään mahdollisuuksia. Olenkin todella onnekkaassa tilanteessa itse, kun terapiani ei maksa minulle mitään. Näin ei varmasti monella muulla ole.
VastaaPoistaJään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi tulevaisuudessa. Tsemppiä :)!
Joo Siri, totta! Koen kyllä olevani onnekas siinäkin, kun mulla on varaa maksaa terapiasta. En välttämättä olisi kunnallisen puolen hoidosta päässyt terapiaan, koska pitkäkestoisuudesta ja sitkeydestä huolimatta olen tosiaan "liian lievä" tapaus. Mutta en edes yrittänyt, päätin YTHS:ltä yrittää ensin kelan tukea. Kelan tuki ja oma rahoitus oli mulle se sopiva juttu. Todella turhauttavaa olisi, jos terapia olisi tarvinnut jättää kesken. Sillä kesken se olisi jäänyt, jos en omarahotteisesti jatkaisi!
VastaaPoistaOlen kyllä monille kelan terapiaa miettiville, mutta itse terapiasta maksamaan kykenemättömille sanonut, että kannattaa ensin yrittää tapella kunnan/sairaanhoitopiirin kanssa maksuttomasta hoidosta, koska kelan tuesta huolimatta jää melko paljon omavastuuta (paitsi mulla ei jäänyt, kun sain nuorten tukea kaikki 3vuotta ja oli edullinen taksa muutenkin), ja tosiaan, jos sitten 2+1 vuotta ei riitä, mitäs sitten..
Kiitos tsempeistä, niitä tuntuu lähes aina tarvitsevan. :(