Lähetin tänään sähköpostilla äidille äitienpäiväkortin (pari viikkoa sitten ottamani valokuvan vanhempieni pihan pajukissoissa olevasta nokkosperhosesta), ja kirjoitin viestiosaan "Hyvää äitienpäivää! Olet mulle tärkeä."
Monille ihmisille äidin muistaminen äitienpäivänä vaikkapa kortilla jossa lukee rakas tai jopa muuten vaan sanomalla äidille, että rakastaa, on täysin luonnollista. Mulle ei todellakaan ole. En ole mahdollisesti varhaislapsuutta lukuunottamatta koskaan kuullut vanhempieni sanovan mulle mitään sen kaltaista, että ne rakastais mua tai välittäis musta tai että olisin tärkeä. En ole itsekään niin sanonut, moneen vuoteen en ole niin vihamuurini takia oikeastaan kokenutkaan. Tänään sanoin äidilleni, että se on mulle tärkeä. Tää on mun elämässäni aika iso ja merkittävä juttu.
P.S. On taas ollut viime aikoina tosi hektistä. Kirjoitushaluja olisi, muttei tarpeeksi kovaa tarvetta kirjoittaa, jotta löytäisin sille aikaa kaikelta muulta. Palailen kuitenkin taas joskus, ainakin vielä toukokuussa.
Arki on riittävän hyvää ja jotain kokemisen kaipuusta
1 vuosi sitten
Jännitin äidin reaktiota tuohon korttiin, ja erityisesti tietenkin lauseeseen 'Olet mulle tärkeä.' Äiti soitti ja kiitti kortista, ja kysyi, oliko kuva otettu sillä viime reissulla, kun tuolla vanhempieni luona oltiin. Aluksi olin tyytyväinen siitä, että äiti kiitti, mutta myöhemmin huomasin, että olin kuitenkin pettynyt. Olisin kai kaivannut jotain reaktiota nimenomaan tuohon merkittävään lauseeseen. Olisin kai kaivannut sitä, että äiti olisi jollain tavalla sanonut mulle, että myös mä olen tärkeä sille.
VastaaPoista