Pahoja päiviä ja hyviä päiviä

Nyt on ollut aika vaihtelevaa, välillä on ollut useita peräkkäisiä päiviä, jolloin olen ollut todella masentunut ja uupunut, välillä taas on ollut mukavaa. Eilen ja tänään on onneksi ollut kivaa. Siis kivaa, ihanaa! :)

Torstaina kävin pankissa. Tavalliselle käsittelytililleni oli kerääntynyt pari tonnia ”ylimääräistä”, joten päätin laittaa ne määräaikaiselle säästötilille vähän korkoa kasvamaan. Pankkivirkailija sanoi siinä tilitietojani katsoessaan, että sulla onkin ihan kivasti jo säästöjä, mihin säästät, asuntoa vartenko? Vastasin, että en säästä mitenkään tavoitteellisesti, että en tiedä mitä varten, ihan yleisesti pahan päivän varalle ja ehkä asuntoon. Siihen se n.50-55-vuotias nainen sanoi, että ei tuon ikäisenä mitään pahoja päiviä kannata miettiä. Hämmennyin todella! Sain vielä mutistua jotain, että no kyllä mun työpaikalla ainakin nyt on pahat päivät ja en saa niin paljon työvuoroja kuin haluaisin.

Mutta sitten pankkiasioinnin jälkeen aloin todella pohtia tuota lausetta. Juurihan monilla 25-vuotiailla niitä pahoja päiviä on; kitkutellaan pienillä opintotuilla, valmistutaan työttömäksi, kamppaillaan oman identiteetin kanssa -ja niin, masennutaan. Tälläkin hetkellä tunnen muutamia n.20-35-vuotiaita, jotka on psyykkisistä syistä sairauslomalla tai kuntoutustuella ja tulevaisuudessa häämöttää luultavasti työkyvyttömyyseläke. Omalla kohdallani en sitä pelkää, mutta jestas, että nuorien ei kannattaisi pohtia ”pahoja päiviä”!? Itselläkin nousee pian menot suuremmaksi kuin tulot, kun kelan terapiatuki laskee puoleen, ja alan maksamaan psykoterapiassakäynnistäni huomattavasti enemmän kuin nykyisin.

Havahduin tällä viikolla siihen, että tykkään kovasti nykyisestä työstäni. Työilmapiiri on mukava, työkaverit on kivoja, pomokin on mukava. Työ ei ole liian monimutkaista muttei myöskään liian yksinkertaista. Ei tarvitse ajatella liikaa, mutta ei ole tylsääkään. Ei tarvitse olla luova, mutta ei liian jyrkästi noudattaa sääntöjäkään. Ei tarvitse olla asiakaspalvelussa. Työstressiä on vain harvoin. Kuitenkin töissäkäyminen uuvuttaa; kotona olen kovin väsynyt. Ja aikaisin aamulla herääminen on ihan hirveetä. Monena aamuna ajattelen noustessani sängystä, että ai vittu, tää on ihan hirveetä, mä haluun työttömäksi, että vois nukkua aamuisin 9 asti, nyt kun pitää herätä viimeistään 6. Mutta sitten samana päivänä saattaa töissä tuntua kivalta. Se konkreettinen työ on sellaista, josta saan jonkinlaista tyydytystä; siinä mun järjestelmällisyysfiksaationi pääsee oikeuksiinsa.

Olen siis osa-aikatöissä. En jaksa enkä halua olla kokoaikatöissä. Haluaisin kyllä jaksaa olla kokoaikatöissä, vaikka en sitten olisikaan; mielestäni kokoaikatöissä kävijällä ei jää aikaa muuhun kuin töihin, nukkumiseen, syömiseen ja kotitöihin. Ei jää aikaa elää. Olisin ehkä vapaaehtoisesti down-shiftaaja, jos olisin terveempi tekemään sen päätöksen. Nyt olen valinnut lähinnä työttömyyden ja osa-aikatyön valillä. Ja luulen, että mun mielenterveydelleni on parempi käydä osa-aikatöissä kuin olla työttömänä, vaikka vapaaehtoista työttömyyttäkin on monesti tullut pohdittua. Kokoaikatöissä uupuisin nopeasti ja joutuisin sairauslomalle.

Vaikka olen omasta ”halustani” osa-aikainen, niin nyt laman jäljet on näkynyt sen verran, että en ole saanut niin paljon työvuoroja, kuin olisin halunnut. Se on aiheuttanut sen, että olen jälleen alkanut pohtimaan tulevaisuuttani työelämässä. Olen tyytyväinen nykyiseen työhöni, viihdyn siellä, enkä haluaisi hakea muita töitä. Eikä niitä töitä nyt noin vaan löydykään. En jaksaisi millään tuhlata vähäistä energiaani uuden työn opetteluun ja stressaamiseen. Ja kun mua ei kiinnosta mikään työ, ei kiinnosta hakea mitään. Mutta rahaa tulee nyt siis vähemmän kuin ennen. Ja samaan aikaan menot nousee suuremmiksi kuin ennen! Olen siis pohtinut myös osa-aikatyöttömyyden vaihtoehtoa. Soviteltua työttömyyskorvausta tulisi kuitenkin suhteellisen vähän, ja samalla menettäisin opiskelijaetuuteni, kun siirtyisin virallisesti opiskelijasta työttömäksi. Olen pähkäillyt ja pohtinut, mutten osaa päättää mitään. Tuttu on kuitenkin helpompi valinta kuin uusi tuntematon, ja sitä vain päättää olla toistaiseksi päättämättä mitään ja jatkaa jahkailua ja jossittelua.