Viikonloppuna ois tulossa tilaisuus jutella äitin kanssa. Yritän kovasti saada itsestäni ulos jotakin. Yritän olla rohkea. Yritän pystyä kertomaan äidilleni, että mulla on mielenterveysongelmia. Yritän.
Mutta en tiedä pystynkö. Mitään konkreettista suunnitelmaa ei vieläkään ole, vaikka terapiassakin olen viime aikoina puhunut suurimman osan ajasta tästä kertomisesta. Edelleenkään en tiedä, mitä haluaisin sanoa tai millä lauseella voisin aloittaa.
Pelottaa.
Stressinhallintapäiväkirja, osa 5 - Uni
4 vuotta sitten
Nyt on tosiaan tulossa tilanne, jossa voin tavata äitiäni ilman isääni, ja siksi nyt yritänkin vihdoin uskaltaa. Koska tiedän, että kertominen äidilleni ilman isääni on helpompaa kuin samalla myös isälleni. Isä kun oli se, joka hermostui kun aloin itkeä. Äiti taas tuntui olevan jossain määrin avuton negatiivisten tunteideni kanssa, mutta kuitenkin empaattinen. Ehkä en alakaan itkemään, kun ei tarvitse pelätä sitä, kun isä ei ole näkemässä. Tai sitten uskallankin itkeä, kun sitä ei tarvitse pelätä.
VastaaPoistaTerapiassa tällä viikolla tajusin sen, että kaipaisin äidiltä ehkä tukea ja sitä, että äiti olisi vahva, mutta pelkään, että saankin vertaistukea ja sitä, että äiti on itse masentunut. En tiedä onko äiti tai onko ollut, mutta petettynä oleminen ja alkoholiongelma nyt kuitenkin siihen viittaa. En haluaisi kantaa äidinkin masennuksen taakkaa, omassa on jo tarpeeksi. Toisaalta en kyllä haluaisi kaataa omaakaan masennustani äidin harteille.
Toivattavasti onnistun huomenna. Tiedän olevani sitten kovin pettynyt, jos epäonnistun enkä pysty puhumaan.