Onnellinen työtön

Mulla ei ole mitään aikatauluja! Ei töitä, ei psykoterapiaa, ei mitään aikatauluvelvotteita! Aika outoa.. Saa tehdä mitä tykkää milloin tykkää. Saa nukkua pitkään ja suunnitella aikataulut ihan miten haluaa.

Eli vaikka oon nyt työtön ja terapiasta on kesätauko, voin aika hyvin. Olen vapaa!

Olen hakenut n. 10 työpaikkaan, mutta meitä työnhakijoita nyt on satoja muitakin kuin minä. Eikä avoimia työpaikkoja oo kauheesti, jollei ole just sen alan koulutusta tai jollei suostu puhelinmyyjäksi. Että en oo kauheen luottavainen sen suhteen, että tästä mitään työpaikkaa saisin. Olen ilmottautunut työkkäriin, ja olen tällä hetkellä työtön, joka ei ole työtön, työntekijä, joka ei tee töitä, ja opiskelija, joka ei opiskele. Lisäksi olen sairas, joka ei ole sairas, kesälomailija, joka ei ole kesälomalla, ja vaikka mitä muuta hassua! Älyttömiä nää byrokratiakoneiston lokerot..

Olen nauttinut kesästä. Oon tutustunut paremmin pariin tuttuuni, nyt niistä on tullut ehkä jo ystäviä, mut ainakin kavereita. Oon tavannut paljon eri kavereita. Oon lukenut hyviä kirjoja. Pitkästä aikaa siis, paria poikkeusta lukuun ottamatta en oo lukenut romaaneja varmaan 8 vuoteen... Mutta nyt lueskelen jo neljättä kirjaa.

On jo herännyt joitakin ajatuksia, joista haluan puhua terapiassa. Ajatuksia on tullut byrokratiarumbasta, ihanien ihmisten kanssa keskustelusta, kirjoista. Olen kirjoittanut ajatuksia ylös, ja aion ottaa paperit ensimmäisellä/ensimmäisillä kerroilla syksyllä terapiaan mukaani, jolloin voin lukea ne terapeutille. Näin mun ei tarvi yrittää muistaa niitä asioita montaa viikkoa, vaan voin luottaa siihen, että ne asiat on paperilla, en unohda jutella niistä terapiassa.

Tuntuu siltä, että ellei tulevaisuus työn kannalta ois näin epävarmaa ja toivotonta, voisin aika hyvinkin. Miksköhän? Onko se just siksi, että koska mulla on nyt jokin hyvin konkreettinen ongelma (työttömyys), ei psyykkiset, epämääräisemmät ja abstraktit ongelmat vaivaa? Että niille ei nyt yksinkertaisesti ole tilaa, "oikea ongelma" vie kaiken tilan? Että samalla kun olen tauolla terapiasta, en ajattele terapia-ajatuksia, psyykkisiä ongelmiani ja surujani, vaan the ongelmaksi muodostuu työttömyys?
Vai onko tässä kyse nyt vaan siitä, että nyt kun voin vihdoin lomailla ja levätä, viettää sitä ihanaa oikeaa omaa elämääni ilman työtä, voin hyvin? Vihdoin kun saan lukea kirjoja, nukkua pitkään jne, jaksan paremmin? Nautin elämästä, koska ei ole pakko nousta aikaisin töihin ja tuhlata omaa elämäänsä työpaikalla? Voin tavata kavereitani virkeänä ihanassa ilmassa? Jaa-a.

En edes tiedä, toivonko saavani niitä työpaikkoja, mihin haen. Toisaalta haluaisin päästä jonnekin töihin, että saisin rahaa, toisaalta haluaisin nyt vain nauttia kesästä ja aikatauluttomasta elämästä. No, aika rennosti nyt toistaiseksi pystyn tulevaisuuteen suhtautumaan. Yllättävän huoleton olo. Onneksi nyt on hyvä hetki elämässä, tällaisia taukoja tarvitaan siihen surussa rämpimiseen. Oikeastaan olen melko onnellinen nyt! :)