Eksistentiaalista ahdistusta, maailmantuskaa ja identiteettipohdintaa osa 2

Lisää 22-vuotiaana kirjoitettua;

”Tuntuu, et mun identiteettini on muuttunut täysin tässä muutaman vuoden sisällä, ja mä en kestä sitä. En pysty sopeutumaan. Pelkään sitä, et pitäis olla jo aikuinen. Mä tunnen oloni täysin epäkypsäksi enkä haluis ottaa vastuuta. Toi vastuu elämästä ja kaikista valinnoista ja epäonnistumisista musertaa mut. Mä en jaksa enää taistella tätä elämää. En todellakaan tunne olevani valmis/ tarpeeksi rohkea ja osaava hakemaan mitään töitä. Ärsyttävää kun ei tiedä mistään mitään. Ja kun pitäisi opiskella ja tehdä vallintoja, mut ei jaksais. Ja sit ahdistaa ja hävettää se, kun joutuu kertoo kaikille, et on niin paska, ettei pysty valmistumaan maisteriksi, vaan on pakko keskeyttää opinnot.

Mua ahdistaa oman paskan elämän lisäksi maailma yleensäkin. Ilmastonmuutos ja ihmisten välinpitämättömyys sitä kohtaan. Markkinat, raha, valta ja itsekkyys; mikään ei oo tärkeetä, ellei se oo tuottavaa ja tuloksellista ja heikoista ja köyhistä ei tarvi välittää. Ihmisen arvo määräytyy sen mukaan, kuinka arvokasta ja rahallisesti hyödyllistä työtä tekee. Luonnolla, eläimillä, afrikkalaisilla, mielisairailla, ujoilla ja epävarmoilla ei oo mitään väliä. Taloudellinen kilpailukyky ja kasvu ja ihmisen pärjääminen on tärkeintä ja kiitettävää. Kilpailu ja taistelu on toivottavaa ja aikaa ei sais jäädä muuhun kuin työhön.

Maailmantuskaa lisää tietämättömyys; mikään ei oo varmaa ja kaikki muuttuu koko ajan. Ihmisten fundamentaalisuus, konservatiivisuus, uskonnollisuus ym. suvaitsemattomuus ahdistaa. Ei hyväksytä aborttia, eutanasiaa, ateismia, homoutta ym. tasa-arvoisuutta. Halutaan syrjäyttää osa ihmisistä ja syyllistää niitä, jotka ei tuota valtiolle tarpeeksi rahoja. Kaikkien pitäis pärjätä omillaan ja opiskelijoiden pitäis vittu ottaa lainaa, et vois syödä! Maailmassa on ihan hirveesti kaikkia vääryyksiä ja Suomessa on siinä suhteessa aika hyvin, mut täälläkin on epäoikeudenmukaisuutta tosi paljon. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Ja varallisuusvero poistettiin, perintöveroa ollaan poistamassa... Maailma on tosi epäoikeudenmukainen eikä sitä pystytä muuttamaan paremmaksi, kun rikkaat on koko ajan vallassa.

Tuntuu, et kaikki vaatii multa koko ajan kauheesti kaikkea, eikä kukaan kysy, et jaksanko mä vai oonko mä niin kulunut loppuun, et mä haluisin tappaa itteni pois näistä ahdistavista vaatimuksista. Hävettää olla näin paska ihminen. Ehkä ois parempi jos mua ei ois. Paitsi et [mieheni] varmaan masentuis kans, jos mä kuolisin. Toisaalta voi olla, et mä pilaan sen elämän muutenkin. Toisaalta tavallaan toivon, et se jättäis mut, niin sit se vois elää parempaa elämää, kunhan se ei syyllistäis itseään mun itsemurhasta. Toisaalta haluisin elää hyvän elämän, eikä se ois mahdollista ilman [miestäni]. Mut tuntuu, et ei se oo mahdollista mitenkään. Mä häpeän itteäni enkä jaksais yhtään mitään syyllistämisiä. Tuntuu niin paskalta, kun suunnitelmat menee ihan vituiksi eikä tiedä mitä haluaa. Mun elämässä tärkeetä on [mieheni], lukeminen, lämpö, TV, ruoka. Muusta en osaa sanoo, mistä tykkään ja mitä haluan. En osaa keksiä mitään mistä tulis mielihyvää. En tiedä mitä haluan. En halua tehdä mitään töitä. En jaksa. Mä en jaksa ottaa selvää kaikista asioista. Ois paras, jos kuolisin jossain onnettomuudessa, niin sit [miehelläni] ois ehkä helpompaa.

Ärsyttää kun elämällä ei ole mitään tarkoitusta ja millään ei oo mitään merkitystä. Mä pelkään tulevaisuutta tosi paljon, vaiks välillä tuntuu, et ei tää voi enää tästä huonommaks mennä. En nyt tiedä mitä tehdä, valita. Mitä pitäs tehdä YTHS:n suhteen? Pitäiskö oikeesti hakea apua? Mitä muita töitä voisin saada kuin kaupan kassaksi? Miten töitä haetaan? Miten työttömyyskorvausta haetaan? Mitä kaikkia paskaduuneja joudun tekeen, kun ei oo kunnon koulutusta mihinkään? Pitäiskö tappaa ittes? Pitäskö mennä ensin naimisiin, et [mieheni] sais mun rahat? Miten vois tappaa ittes? Tuntuu niin yksinäiseltä! Mä en jaksa.”