Kiireettömyys

Tänään on ollut jotenkin erikoinen päivä, vaikka onkin aika tavallinen. On pitkästä aikaa ollut sellainen olo, että ei ole ollut mitään, yhtään mitään, velvollisuuksia. Eikä ole ollut edes kivoja asioita mielessä, mitä "pitäisi suorittaa". Ei ole ollut yhtään kiire. On ollut jopa vähän tylsää, on pitänyt miettiä, että mitäs tekisi. Ihana tylsyys!!! =o) Olen ollut päivän hyvällä mielellä. Välillä kyllä olen ollut surullinen, mutta ei ole ahdistanut tai stressannut ollenkaan. Tällaisia päiviä vaan lisää. Tasaista, harmaata, hidasta, tylsää arkea. Vain näin voin onnistua rentoutumaan ja kunnolla ajattelemaan. Olemaan kiireettömästi.

Kiire on nimittäin mulle todella sietämätöntä. Ja viime aikoina mulla on ollut melko kiireistä. Välillä on toki ollut vapaapäiviä, mutta esim. kahteen viime kuukauteen ei ole ollut ainoatakaan viikonloppua, jolloin olisin ollut vain kotona. On ollut kaikenlaista, mm. viikonlopulla työvuoroja, joulun sukulaisvierailuja, kahden työkaverin synttäribileitä, kaveriporukan tapaaminen, toisen kaveriporukan tapaaminen. Usein ennen noita juhlia olen kotona miettinyt, jaksanko lähteä. Onneksi olen jaksanut! Ihmisten kanssa oleminen on tehnyt mulle hyvää. Etukäteen on epäilyttänyt, alkaako mua väsyttää, kyllästynkö muiden seuraan, alkaako ahdistaa jne., mutta pientä tylsistymistä lukuunottamatta kaikki on mennyt ihan hyvin. Ajoittain on ollut jopa todella kivaa.

Opiskeluaikana pidin sitä kamalana, että olen hidas ja väsyn helposti. Nykyään olen jo oppinut hyväksymään itseni tältä osin. Jos en jaksa, niin en jaksa. Mun täytyy nukkua paljon, mä tarvitsen runsaasti lepoaikaa töiden, kotitöiden ja muiden ikävien asioiden välissä. Ei mun tarvi koskaan yrittää jaksaa, jos en jaksa. Mä oon tällainen kuin mä oon, tää riittää mulle. En yritä hampaat irvessä jaksaa kokoaikatöissä, vaan hyväksyn sen, että kykenen vain osa-aikatöihin. En yritä suorittaa liikaa velvollisuuksia samana päivänä, vaan ymmärrän, että ikävät asiat pitää jakaa eri päiville.

Vaikka olen ymmärtänyt, että kaipaan ja suorastaan tarvitsen elämältä kiireettömyyttä, usein se kiire silti vaivaa. Kaipaisin vielä enemmän sellaista aikalisää. Että vuodet ei menisi hujauksessa ohi. Että ehtisi tosiaan pysähtyä ja mietiskellä ja olla vaan. Ettei olisi niin kova kiire. Kiire käydä töissä, kiire tehdä kotitöitä, kiire lukea lehtiä, kiire katsoa TV:tä, kiire käydä terapiassa, kiire päästä nukkumaan, kiire herätä. Pelottaa, että mun elämä menee ohi, enkä ehdi elää.